sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Jokakeväinen ilmiö

Maaliskuun eka päivä! Ja mistä tietää, että kevät on jo ihan lähellä? Siitä, että siemenpussit ovat ilmestyneet kauppojen valikoimiin. Ja ostin tietenkin heti. Viime vuonna kasvatus meni totaalisen pilalle alkukesän kylmyyden takia. Ja sitten keskikesällä oli niin kuuma, että kasvatuslaatikot kärsivät kuivuudesta. Jospa tänä vuonna olisi parempi tuuri.


Samoja tuttuja ja turvallisia lajeja. Ja käyttökelpoisia. Mutta uutuutena Miinanköynnös ja oregano. Oreganoa aion istuttaa jo nyt kukkapurkkiin, kunhan saan ostettua multaa. Mullan osto vaatii kauppareissun auton kanssa. Muutaman auringonkukan siemenen aion istuttaa myös kotimme parvekkeelle. Oikestaan yrttejä voisi kokeilla istuttaa enempikin. Mutta tuleekohan niitä käytettyä? Ihan kamalan sinut en ole noiden yrttien kanssa.

Ja nyt on sitten talviloma. Säätiedoitus lupaa tasaisen harmaata koko viikoksi. Joskus olen tehnyt parvekkeen kevätsiivon näin maaliskuun alussa. Nyt ei taida tareta ottaa päiväunia parvekkeella. Jospa pääsiäisenä. Ankeutta piristämään ostin kaupasta kukkakimpun. Tulppaanit olisivat olleet halpoja, mutta niiden kesto maljakossa on aika lyhyt. Jospa tällä kimpulla mentäisiin ainakin viikko.


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Dyykkausta

Kotimme lähellä sijaitsevaan toimistoon tehtiin näköjään remonttia. Koiralenkillä kurkkasin toimiston edessä olevalle roskalavalle. Ja siellä oli ihan hyvää tavaraa. Niin hyvää, että että oli ihan pakko ottaa sieltä yksi työtuoli. Tai en minä sitä sieltä jaksanut ottaa, Aviokin komensin asialle.


Iskun työtuoli. Missä lie ollut, kun tuo oikeanpuoleinen käsinoja on hieman vääntynyt. Minä raahasin tuolin omalle työpaikalleni. Kunnan hommissa uudet työtuolitkin ovat näinä aikoina tiukassa. Entisestä tuolistani onkin päällinen kulunut ja korkeussäätö ei ole toiminut enää vuosiin. 

On kyllä sääli, että hyvää tavaraa heitetään surutta roskiin. Olisivat tehneet kuten läheinen seurakuntatalo. He ilmoittivat lehdessä, että tekevät remonttia. Halukkaat saavat hakea ilmaiseksi kalusteita. Minä kävin paikalla illalla. Melkein kaikki tavara oli jo mennyt. Otin kuitenkin yhden matalan pöydän, joka palvelee nyt mökillä jääkaapin alapöytänä. Ei tarvitse kyykistellä kaapille :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pölyä ja työ mitä kukaan muu ei huomaa...

Kun kymmenenen vuotta sitten muutimme tähän asuntoon, ihastuin siihen, että meillä on keittiö, ei vain riviä keittökalusteita olohuoneen yhdellä seinällä. (Niitä on muuten yllättävän paljon nykyisissä asunnoissa. Yleensä kommentilla "keittössä voi tehdä ruokaa ja seurustella samaan aikaan". Jaa, jos meille tulee ruokavieraita, minä esivalmistelen ruuat ja yleensä yhdessä vieraiden kanssa teemme lopputyöt. En seiso koko iltaa patojen äärellä. Ja kotiväen kanssa nyt ei paljoa tarvitse seurustella...)

Keittiö on Topi-kalusteen mallistoa. Aluksi huomasin, että kolme ovea olivat ihan eri sävyä muiden ovien kanssa. Takuuvaihtoon. Puisen työtason reunassa oli säle, jonka takia piti aina miettiä, mihin suuntaan tiskirättiä vetää. Takuuvaihtoon. Asennusfirman pojat toivat uuden työtason. Se oli puoli senttimetriä liian pitkä. Jälleen muutama viikko odottelua. Kaapiston nurkassa on lasivitriini, joka aukeaa myös olohuoneen puolelle. Lasiovi oli ihan  kiero ja aukesi "väärälle kädelle". Sekin takuuvaihtoon. Kolmen oven uusinta-asennus ei vieläkään ihan onnistunut. Sävyeroa oli vieläkin. Mutta itse vaihtelin ovien paikkaa valoisasta nurkkauksesta varjoisaan. Nyt sävyeroa ei vieras huomaa, ellen siitä erikseen mainitse. Sanoin kalustetoimittajalle, että jos saan lusikkarengin laatikkoon, en ala enää vaatimaan ovien vaihtoa. Ja sain lusikkarengin.

Lasivitriini on ihan kiva. Siitäkin kuulin juttua, jonka arkkitehtituttavamme oli kuullut. Hän oli suunnitellut lasivitriinit erään asunnon keittiöön. Tämän meidän asunnon suunnittelija XX oli todennut hänelle "Ei niihin asuntoihin semmoisia ihmisiä muuta, jotka lasivitriinejä kaipaavat". Meillä vierailessamme arkkitehtituttavamme naurahti "Jaa, on näköjään XX muuttanut mielensä lasivitriinien suhteen tai kopioinut idean minulta."

Mutta tämän päivän asiaan. Lasivitriini pitää puhdistaa aika ajoin. En siivonnut sitä viime keväänä. Enkä muista siivosinko sitä edellisenä keväänäkään. Mutta sitä edellisenä keväänä siivosin melko varmasti. Nyt tuo kirkas kevätaurinko paljasti koko karmeuden.



Paremmat viinilasit ovat saaneet olla rauhassa aloillaan siitä saakka, kun edellisen kerran kaapin pesin. Samoin ylähyllyn kahviastiasto. Pesin neljä tiskikoneellista astoita. Aikaa meni kaikkinensa liki kuusi tuntia odotteluineen.

Nyt hyllyt ja astiat hohtavat puhtautta. Ja kukaan muu kuin minä ei huomaa tehtyä työtä. Tällä pärjää ainakin vuoden.


Puhtaus.


Tarvitsenkohan koskaan enää tusinaa Paratiisi-kuppeja tai Arctica-kuppeja? Pirtti-sarja on muisto edesmenneestä ex-anopistani. KoKo espressokupit ovat tupaantuliaislahja.


Tämä on muisto mummulasta, pelastettu kesämökiltä.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Minä ja kuha

Viime viikolla bongasin Anna-lehdestä mukavan reseptin, Kalastajan gratiinin, jossa pääraaka-aineena on kuha. Minä olen aina vähän vierastanut kalaa, eihän sitä koskaan meillä kotona valmistettu. Paitsi äiti keitteli joskus silakkarullia. Lapsen suussa ne maistuivat kamalalle.

Kunnes sitten törmäsin nykyiseen Aviokkiini. He ovat perinteisesti kasvattaneet kirjolohia. Meillekin sitten lankesi osuus tuosta kasvatussaaliista, 1/16 osa. No, se tarkoitti noin 60 kalaa per vuosi. Joten kirjolohikin kyllästyttää, jos sitä pitää viikoittain syödä.

Tuo resepti on mukava. "Tavallisia" raaka-aineita. Ja kaikki tarvittava käytettiin kerralla tuohon annokseen, mitään ei jäänyt kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.



Minä käytin kolme kuhafilettä, viisi perunaa, kaksi porkkanaa ja palan selleriä. Ranskankermaan lisätty vesi oli mielestäni turhaa, ainakaan desiä sitä ei tarvitse. Ja itse siivutin sitruunat kuhafileiden päälle ennen uuniin pistämistä. Oli hyvää! Suosittelen.

Tässä muutama viikko sitten Aviokkini tilasi itselleen Tuulilasi-lehden. Ja kaupantekijäisinä sai kaksi hyvää ja tervää Marttiini-keittöveistä. Kyllä ovat todella teräviä ja hyviä veitsiä! Eräänä parjantai-iltana Aviokki siivutti itselleen leipää. Minä sanoin kaksi kertaa, että ne veitset ovat sitten todella teräviä. Ja niinhän siinä sitten kävi, arvaatte kyllä. Veitsi lipsahti ja sormen päästä lähti palanen. Niin iso pala, että haava piti käydä polttamasa kiinni päivystyksessä. Päivystyksen lääkäri oli kysynyt "oletteko artesaani?", kun pikkurillistäkin puuttuu palanen nuorena sattuneen moottorisahaonnettomuuden jäljiltä. "Ei kun leipää leikkasin uudella veitsellä." "Jaa, olette muuten yhdestoista tapaus tänä iltana, kun uudella veitsellä on leikattu pala sormesta pois." Että ovat näköjään muutkin saaneet kylkiäisinä uusia veitsiä :)

Ja vuoden ensimmäiset. Sanotaan, että Aalto-maljakko on tehty 50 liian lyhytvartiselle tulppaanille. Minä sain mahtumaan niitä tähän 28 kpl.


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Helmikuu!

Kylläpä oli ihana herätä tänä aamuna helmikuuhun! Leikkasin heti Yliopiston keltakantisen almanakan alanurkasta pienen palan pois, että sen saa heti avattua oikean kuukauden kohdalta. Valoisa aika on lisääntynyt yli kahdella tunnilla sitten tammikuisen töiden aloittamisen.

Mutta ulkona on mitä kaamein lumituisku. Ei puhettakaan, että pystyisi lähtemään koirien kanssa pidemmälle lenkille. Ei ainakaan meidän koirien. Temmeltäkööt kahdestaan sisällä.

Tänä lumisena sunnuntaina olen lueskellut kotikylästäni valmistunutta kyläkirjaa. Harmi, etten silloin aikoinaan osannut arvostaa tai udella vanhemmilta ihmisiltä heidän kokemuksiaan. Niin monta hienoa tarinaa tuokin kylä pitää sisällään. Vanhat valokuvat kertovat osaltaan sukulaisteni ja kyläläisten elämästä. Ja kyllä on ollut iso työ vapaa-ehtoisilla kylätoimikunnan jäsennillä kasata tuo yli 500 sivuinen kirja!

Asiasta kolmanteen. Täällä Pohjolan valkeassa kaupungissa on kaduilla tasan tarkkaan kaksi mäkeä. Toiseen niistä on keittiön ikkunastani suora näkyvyys. Lumituisku ja teiden huono auraus saavat aikaan sen, että tuota mäkeä on hankala vähän huonommalla autolla ja ajotaidolla päästä ylös. Minä sitten keittiön ikkunasta seuraan tapahtumia... Entisaikaan kait kutsuttaisiin juoruakaksi. Vaikka en minä muille juoruilekaan. Kunhan päivystän joskus kahvikupin ääressä... :)


Kaasuta. kaasuta, mutta älä sudi. Pakki päälle ja uusi yritys!

Kevään tulon huomaa myös huonekasveista. Viime vuonna idättämäni avokadon siemen puskee jälleen uutta heleän vihreää kasvua.


Ja päivän ruoka. Elämäni ensimmäinen kinkkukiusaus. Odottaa enää ruokakermaa päälle. NicerDicer oli jälleen kova sana. Viisi perunaa kolmeen osaan ja ao. koneella tasakokoisiksi kuutioiksi. Mukaan kaksi sipulia, pilkottu juustonkannikka, suola ja mustapippuri. 

Hyvää helmikuuta kaikille!


lauantai 24. tammikuuta 2015

Voi harmitus!

Voi että harmittaa. Nimittäin vuosia sitten lahjaksi saamani orkidea on ilahduttanut minua kukkavanallaan joka kevät ja syksy. Niin tänäkin keväänä. Mutta sitten menin ja asettelin kukkavanaa pystyasentoon tuen avulla (niin kuin ne kaupassakin aina ovat). Ja naps! Kukkavana meni poikki. Voi ruma sana!


Viikon se on nyt nököttänyt tuossa vesilasissa ja vettäkin on imetynyt. Jaksaakohan edes tuo suurin nuppu aueta?

Mutta kaupoissa on ollut jälleen kukkia tarjouksesa. Niitä perinteisiä St. Paulioita. Pitihän niitä pari ostaa. Nyt vähän erikoisemman värisiä.



Muuten tämä on rento viikonloppu. Ei edes pakollista äidin huolto -viikonloppua. Ensi viikonloppuna sitten... 

Viime viikonloppuna kävin kaiken kiireen keskellä vielä tuolla "kuolleen miehen asunnolla". Nyt täytyy nostaa hattua kunnan toimihenkilöille. Asunto oli tyhjennetty yhtä seinälle pultein (?) kiinnitettyä Elviksen julistetta lukuunottamatta. Ja siivouttu tosi hyvin. Edellisellä kerralla arvelin, että uuden hellankin joutuu ostamaan. Mutta ehkäpä se puolen sentin rasvakerros oli suojannut hellaa pahemmilta kulumisilta. Ja uunia ei oltu kyllä käytetty koskaan. Mutta kaikki seinäpinnat asunnossa joutuu uusimaan. Ja makuuhuoneen kaapiston ovat. Nyt tässä saa alkaa toteuttamaan omaa sisäistä markopaanasta... Heleppo homma. Seinät maalarinvalkoisella ja olohuoneeseen ehkä vähän jotain neutraalia tapettia.

Ja kylläpä aika menee nopeasti. Jouluaatosta on jo kuukausi. Sata kertaa olen todennut, että tammikuu, tuo kuukausista turhin. Siihen samaan lasken kyllä helmikuunkin. 


Siinäpä niitä. Kukkasia. Vanhempia ja uudempia. Hyvin ovat vanhemmat versiot talven pimeimmästä kaudesta selvinneet.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kuolleen miehen tavarat

Jostain muistini hämäristä sopukoista muistan, että olen joskus maininnut äitini vuokrakämpässä asuneen miehen aiheuttaneen meille harmaita hiuksia. No ei aiheuta enää, on kuollut. Jäljistä päätellen oman käden kautta... Ei ollut sitten hyvä elämä hänellä.

Äiti oli saanut tiedon asiasta tuon miehen siskolta joskus joulun jälkeen. Mutta eihän äidin muisti riitä enää kovin pitkälle. Paikkakunnan hän muisti, mistä tuo puhelu oli tullut ja että soittaja oli ao. henkilön sisko.

Asunnon piti olla tyhjennetty viime viikolla. Kävin paikalla eilen ja voi kauhistus!!! Ette usko millaisessa siivossa asunto oli. Juuri niitä kuvia, mitä vilisee iltapäivälehtien sivuilla otsikolla "vuokralainen tuhosi asunnon". Kyllähän asunnossa oli käyty. Jääkaappi oli tyhjennetty, kylpyhuone oli tyhjennetty ja kaikki henkilöön viittaava oli asunnosta viety. Mutta. Vaatteet olivat kaapissa, huonekalut paikoillaan. Televisio, stereot, tietokone, kännykkä ym., kaikki olivat asunnossa. Plus ne jäljet makuuhuoneen lattissa. Sänky oli sentään viety pois.

Mietin jo, että mistähän jäteauto pitää tilata. Kaikki loppu kaatopaikalle. Seinällinen kirjoja ja pinkka Elviksen levyjä mukaan lukien. Suutuspäissäni lähdin asunnosta ja sieppasin sivupöydällä olleet kolme euroa mukaani ja pesuhuoneesta avaamattoman pesuainepaketin.

Miehellä oli aika erikoinen sukunimi. Sitten minulla vähäti. Fonectan hakuun nimi ja etsimään tuota sisarta. Ja naps! Heti tärppäsi. Puhuin sisaren kanssa pitkän puhelun. He olivat todella käyneet asunnolla ja aikoneet siivota sen. Mutta sisällä huoneistossa iski totuus päin kasvoja. Heillä ei kertakaikkiaan olisi voimia siihen. Sisko kuulosti ihan järkevältä ihmiseltä ja työpaikankin perusteella täytyy olla. Hän oli vienyt asunnon avaimen sosiaalitoimeen, joka järjestää asunnon tyhjennyksen, vie kirjat ja levyt ym. käyttökelpoisen palvelutaloon ja ammattisiivooja hoitaa loput. 

Näin tällä kertaa. Mutta korvaakohan kotivakuutus remontin?


Tämä kuva on jo vakio. Kevään ensimmäinen valonsäde seinällä. Tästä mennään kohti valoa!