sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tuntureilla

Tänä kesänä olisi ollut taas aurinkoloman aika. Mutta kun pari edellistä kesää ovat olleet Suomessakin melkoisen mukavia, päätettiin Aviokin kanssa viettää tämä kesä kokonaan Suomessa. Ja PoikaKoiran kaveri PentuKoirakin on vielä niin pieni, että sitä olisi ollut sääli jättää hoitoon. Mutta. Tämä kesä... Päätettiin sitten lähteä ex tempore vielä kylmempään paikkaan eli lappiin. Otin varalta mukaan mm. kevyttoppatakin. No, en tarvinnut sitä kertaakaan ja patikointireissuilla ym. hiki virtasi.

Reissu suuntautui kolmelle tunturille. Leville, Saanalle ja Ylläkselle. Voisi sanoa, että en ole olemalla ollut lapissa yli 40 vuoteen. Kymmenen vuotta sitten olin yhden yön Ylläksellä matkalla Jäämeren rantaan. Kilpisjärvellä kävin vanhempieni kanssa 4-vuotiaana. Ja koska en laskettele, niin mitäpä minä tuolla pohjoisessa olisin tehnyt.

Levi valloitettiin kävellen, tai sen pohjoinen rinne. Eteläinen, korkeampi huippu jäi saavuttamatta. Mutta oli siinä nousussa minulle tekemistä. Monta kertaa piti puhaltaa ja huohahtaa, että ylös asti pääsi. Ja ei alas tulokaan niin helppoa ollut. Omat liharyhmänsä siinäkin jaloissa rasittuivat. Maisemat olivat huipulta kyllä melkoiset.



Ruokailut menivät mukavasti. Aamupalalla jaksoi pitkään ja sitten illalliselle olikin jo mukava nälkä. Eikä mitään välipaloja välissä. No, kahtena päivänä jäätelö. Illallinen syötiin joka ilta pitkän kaavan mukaan.






Alkupalaa, joku lohijuttu, oli hyvää.

Hotelli oli Sokos Hotelli Levi. Oikein hyvä ja mukava hotelli myös koirien kanssa matkustaessa.

Mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Hiljaista oli Levikylässä. Enempikin olisi mahtunut turisteja. Muutama ruokapaikka ja pari myymälää pitivät silti ovensa auki. Ja eipä siellä oikein meikäläiselle ollut muita aktiviteettejä kuin patikointi ja pyöräily. (No mitä minä olisin sitten kaivannut? Kyllä nämä riittivät minulle.) Pari yötä tässä paikassa oli ihan tarpeeksi.

Seuraavaksi kohti Kilpisjärveä ja Saanaa. Saana valloitettiin pelkästään ihailemalla sitä. Levin valloituksessa polveni kipeytyi niin, että en uskaltanut lähteä kiipeämään Saanan rinteitä ja sen jyrkemmän kohdan 780 porrasta.


Poroja oli etelän turistin ihailtavaksi ihan tarpeeksi.


Lappland Hotelli Kilpiksessä oli ihana 50-luvun tunnelma. Ja en tietenkään ehtinyt saada kameraani valmiiksi, kun porolauma viiletti ikkunan ohi. Myös tämä hotelli oli mukava ja hyvä koiraperheen matkustaa. Tosin majoitumme ns. chaletissa, joka oli kuin pieni, siisti kesämökki kaikilla mukavuuksilla.


Ja alkupalana mitäpä muuta kuin porocarpaccio. Yksi parhaimmista elämäni aikana syömistäni alkupaloista.


Jotain mukavaa... postilaatikkoja


Paluumatkan viimeinen yö vietettiin Ylläs Hotelli Saagassa. Ei tämäkään hotelli huono ollut, mutta matkan huonoin kuitenkin. Huoneissa ei esim. ollut minibaaria. En minä sitä minibaaria baarin takia olisi tarvinnut vaan jääkaapin takia. Nyt sitten heitettiin lähtiessä osa lämmenneistä koiranmakkaroista roskiin. Kun valitin lähtiessä asiasta respassa, minulle sanottiin, kyllä esitteessä mainitaan että huoneessa ei ole minibaaria/jääkaappia. Kun tarkistin asian kotona, ei huoneissa tosiaankaan mainittu olevan minibaaria, mutta kun sen olettaa kuuluvan huoneen sisustukseen samalla tavalla kuin sängyn ja pyyhkeet. Tämä oli ensimminen kerta, kun minä törmäsin hotellihuoneeseen, jossa tätä minibaaria ei ole. Kyllähän kylmäsäilytystilaa tarvitsevat monet ihmiset. Vauvaperheet tai vaikka joitain lääkkeitä täytyy säilyttää viileässä. Aion vielä reklamoida asiasta ystävällisesti.

Ja hotellin aamupalakin oli... huonohko. Tai olihan se hyvä, mutta. Mitä kananmunille pitää tehdä, että niiden keltuainen muuttuu keitettäessä ihan vihreäksi ja kivikovaksi? Hain kolme munaa ja kaikki olivat syömäkelvottomia. Saman huomasin naapuripöydän herrasmiehen tekevän.

Ylläs valloiettiin gondolilla. Mikään mahti ei olisi saanut minua, korkeanpaikan kammoista asumaan tuohon vehkeeseen, mutta kun siellä ylhäällä oli geokätkö. Ja olivathan ne maisemat mahtavia.


Minä pidin katseeni tiukasti kiinni lattiassa enkä vilkuillut ympärilleni. PoikaKoira sen sijaan tarkkaili uteliaana ympäristöä.


Koska hotelli Kilpis ja hotelli Saaga kuuluvat samaan Lapplands hotels -ketjuun, oli niissä näköjään sama ruokalista. Tylsää. Onneksi en ole niin monta kertaa tämän hotellin ketjuissa yöpynyt, että vielä jäi vaihtoehtoja. Viimeisen illan pääruuaksi otin kunnon grillipihvin. Niin eksoottista.


Ja puskissa geokätköjä etsiessäni, kavereinani tsiljoona hyttystä, törmäsin ihanaan metsätähden värivariaatioon, vaaleanpunaiseen metsätähteen. Ja metsätähdellähän on harvinaiset seitsemän terälehteä. 







maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vain humanistit lukevat käyttöohjeet...

Kuulin tuon lauseen kauan sitten. Ja olen pitänyt sitä pitkälti ohjenuoranani. Kokeilemalla itse oppii parhaiten. 

Tässä keväällä tietokoneeni hiiri alkoi temppuilemaan. Ostin sitten uuden langattoman hiiren. Olin tosi ylpeä itsestäni, kun sain sen asennettua toimintakuntoon ihan itse. (Ja nyt joku tietokoneasiantuntija nauraa.) Mutta minulle se oli iso saavutus. Ihmettelin vain, että minun piti liuttaa koko hiirtä taakse- tai eteenpäin, jos halusin rullata sivua alas- tai ylöspäin. 


Tänään tuohon hiiren pintaan oli kertynyt jotain lika. Ja sitä likaa pyyhkiessäni huomasin, että jos liutan sormeani hiiren pinnalla taaksepäin, sivu rullautuu alaspäin. Ja jos luitan sormeni hiiren pinnalla eteenpäin, sivu rullautuu ylöspäin. Hurraa itse havaittu oppiminen! Olisiko sittenkin kannattanut tutustua käyttöohjeisiin? No, nythän tuokin asia selvisi. Itseasiassa vanhan hiiren pinnalla oli sellainen pallo, jota piti pyörittää. Mutta se toimi loppuvaiheessa vain alaspäin rullatessa. Olisihan minun pitänyt hoksata, että ei sentään kömpelömpää hiirtä olla kehitetty.

Lopuksi vielä kuvia viimeaikaisista ihastumisistani. Jättiläispelargonia, hopeasilmä ja kerrottu ahkeraliisa. Parveke täyttyy vähitellen.





lauantai 27. kesäkuuta 2015

Taivas itkee...

...joka päivä. Miksi sitä kesää odottaa, kun se sitten yleensä on tämmöistä? Mutta kyllä tämä alkukesä on ollut pitkään aikaan säiden suhteen kaikkein surkein. Ensi kesänä pitää kyllä käydä taas jollain aurinkorannalla. Se on jo nyt päätetty.

Olen katsellut tv:stä näitä huviloita ja huusseja, pieniä mökkiremontteja ja sun muita. Aina niissä tehdään mökille iso terassi, jossa voi nauttia kesästä. Kyllä se on niin, että harvassa ovat ne kesäpäivät, jolloin terassista voi nauttia. Ja jos ilmassa ei ole vikaa niin sitten on ainakin sääskiä. Soon niin.

No eipähän tarvitse huolehtia kasvatuslaatikoiden kastelusta. Ja kyllä sieltä kylmästä huolimatta jo jotain vihreää pilkistää.


Edessä persiljaa, tilliä, kehäkukkaa ja auringonkukkia. Takana lehtisalaattia. Yrtit (basilika, oregano ja sitruunamelissa) eivät vielä näy kuvassa. Läheltä katsottuna jotain pientä jo näkyi. Miinanköynnöksestä ei ole havaintoa...

Uudet perunat on tietenki jo keitetty. Täytyy myöntää, että ihan ensimmäiset olivat ruotsalaisia, mutta eipä sitä mausta erottanut. Ja uutena kalana minulle ostin kauppahallista savustetun nieriän. Oli muuten hyvää.



Tämä on todellista gourmeeta!

Pitäisi viedä tämä tietokone huoltoon. Vai kannattaako tätä enää huoltaa? 5 vuotta vanha Apple. Sain lahjakortin Eirikuvaan ja kun tilailin sieltä kuvia, niin koko toimitus kesti yli tunnin! Tämä koneeni jämähti aina paikoilleen. Ne joilla on Apple, tietävät, että se sateenkaaren väreissä oleva pallo alkaa pyöriä ja pyöriä ja kone raksuttaa.... Ja muutoinkin tämä kone on hidastunut tosi paljon. Voi sanoa, että tällä koneella on hyviä päivä ja huonoja päiviä, ihan niin kuin vanhuksella ainakin.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kuinka tomaatti tuetaan...

Summanmutikassa ostamani tomaatin taimi on siis minirunkotomaatti. Ja sehän vaatii myös tukea. Mutta nou hätä! Parvekkeellani on vain yksi amppeli, joten kaksi koukkua on vielä vapaana. Siihenpä sitten virittelin tomaatille tuen, joskus parikymmentä vuotta sitten ostamani villalangan avulla.


Amppeli on siis tuossa keskellä ja kummallekin sivulle menee tomaatin tukilangat. Ja nyt näyttää myös siltä, että satoakin on tulossa! Ensimmäiset raakileet ovat kypsymässä.


Viime viikonlopulla otin varaslähdön kesään. Ostin nimittäin ruotsalaisia varhaisperunoita. Olivat ihan hyviä. Parempia kuin ensimmäiset suomalaiset... ja ikinä en muista, oliko se Timo vai Siikli, joka on ensimmäinen ja vetinen ja mauton. Mutta aina sitä pitää ostaa.


Ja St. Pauliani pitävät tästä pilvisestä säästä. Kukkien määrä on runsain vuosikausiin.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kylmää ja tuulta

Voi hyvä tavaton kun on ollut masentava kesäkuun alku. Kylmää, sadetta ja tuulta. Mökin kasvatuslaatikoidenkin istutus tapahtui vasta viikonloppuna. Aina olen saanut ne toukokuun puolella laitettua, vaikka vanha sananlasku täältä päin opastaakin "ei ennen kesäkuun kymmenennettä".


Jospa sieltä jotakin nousisi. Takalaatikkoon salaattia, oreganoa, basilikaa ja sitruunabasilikaa. Köynnökseksi Miinanköynnöstä. Serkultani saama ruohosipuli on kiitollinen kasvaja vuodesta toiseen. Etulaatikkoon persiljaa, tilliä, kehäkukkaa ja auringonkukkaa. Niitä auringonkukkia, joita minun piti esikasvattaa. Parvekkeen kukkaruukkuun istuttamastani viidestä siemenestä kolme on jo itänyt!


Parvekkeeni tomaatti kasvaa hyvää vauhtia. Olen saanut kasvatusvinkkejä myös täältä blogimaailmasta. Kiitos niistä, jostakinhan se aloittelijankin on oppinsa saatava. Jostain luin myös, että menestyäkseen tomaatin on oltava vähintään +15°C lämpötilassa. Nyt on vain niin, että useimpina päivinä jopa lasitetun parvekkeen lämpötila jää alle tuon vaaditun... Mutta kyllä myös tomaatti osaa olla kaunis kasvi.


Siiten ostimme mökille uuden grillin. Asiahan on niin, että vaikka investoisit kuinka hyvään ja kalliiseen grilliin, muutaman vuoden kuluttua se on ruostunut puhki. Vaatimukseni grillille olivat emaliset paistoritilät puhdistamisen helpottamiseksi ja sivukeitintä emme tarvitse. Joillekin tuo sivukeitin on ehdoton, mutta grillaamisen päätavoitehan on juuri tuo grillaus. Ei se perunoiden maku muutu, jos niitä siinä sivukeittimellä keittelee. Sama keittää perunat halvemmalla sisähellalla. Grillin etukuvun lasi on ihan turha. Mustuu jo muutaman kerran jälkeen pesukelvottomaksi. Ja kuka tuota lämpömittaria katsoo?


Mutta voi jösses tuon grillin kasaaminen. Vaikka kuinka yritin olla pääinsinööri ja jakaa neuvoja Aviokille, niin aina meni jossain pieleen. Milloin ruuvasimme vääränlaisia ruuveja, milloin ruuvi ei kertakaikkiaaan suostunut menemään uomiinsa ja milloin ohjeet olivat melkein hepreaa. Ja yksi osa tuosta paketista puuttui, vasemmanpuoleisen sivupöydän tukirauta, näkyy oikealla. Että uudestaan kaupoille arkena. Prkl.

Asiasta kolmanteen. Muutama kesäkukka pitää vielä hankkia. Semmoinen matalampi tomaatti ja muhkea amppeli parvekkeelle. Mökille sain sentään yhden kukkapurkin istutettua, tähtisilmiä. Kiitollinen kukkija. 


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tänä kesänä parvekkeeni on pinkki

Oho! Onpas ollut pitkä tauko blogin päivityksessä. Mutta välillä inspiraatio on kateissa, niin kuin melkein kaikki muukin. Kevättalvella ostin ison kasan siemenpusseja tarkoituksena esikasvattaa niitä kesää varten. Arvaa kasvatinko? No en. Ostin uudet kankaat olohuoneen tauluihin. Arvaa virittelinkö ne? No en. (Siis niihin Ikean tauluihin, jotka olen jo kerran päällystänyt, en vain löytänyt täältä blogiarkistosta niiden kuvia...)

Kesä antaa odotututtaa itseään. Joka ikinen vuosi olen istuttanut kesäkukat toukokuun puolella. Niin tänäkin vuonna, nippa nappa. Viimeistä päivää kun viedään. Kukkien väriksi valikoitui pinkki ja valkoinen. Ihan hyvin ne sopivatkin parvekkeen harmaaseen yleisilmeeseen.


Eli perinteiset ja kestävät pelargoniat aurinkoisimpaan nurkkaan.


Ahkeraliisaa, vakoista Lumihiutaletta (?) ja joku köynnöskasvi, jonka nimi uhohtui, parvekelaatikkoon.



Sekä pitkään haaveilemani tomaatin taimi. Saapas nähdä, syödäänkö meillä loppukesästä itse kasvatettuja minitomaatteja.


Näitä kukkia pitää sitten muistaa "napsutella" ja heilutella, että pölyytys tapahtuu. Ja muutenkin pitää googlailla tomaatinkasvatusvinkkejä.


Ja taas sataa vettä, lämpötila on siinä +12°C. Ainoa positiivinen seikka ulkona on luonnon ihana vihreys, sen monissa eri sävyissä. Saavu kesä, saavu! Lahjaksi saamani Muurinkellokin on pinkki.




sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pilkahdus kesästä

Minä olen aina ollut vakaasti sitä mieltä, että olen syntynyt väärälle ilmastovyöhykkeelle. Näin kevään tullessa ja kesän koputellessa ovalle havahdun, että miten sitä oikein jaksoi taas pimeän ja ankean talven läpi? En pidä paksuista vaatteista, vihaan sukkahousuja (en ole käyttyänyt niitä vuosiin), en jaksa tunnelmoida kynttilän valossa... Pimeyden ainoa hyvä puoli on, että se piilottaa pölypallerot.

Vasta nyt, kun vuorokauden valoisa aika on yli 12 tuntia, alan pikkuhiljaa herätä talvihorroksesta. Ja ensimmäiseksi siivoan parvekkeen kesäkuntoon. Kevät on oikeastaan ainoa vuodenaika, kun parvekkeesta voi nauttia. Kesällä siellä on tukahduttvan kuuma (en valita). Aikoinaan haaveilin, että juon aina kesäaamuisin aamukahvit parvekkeella. Olenkohan tehnyt sen tämän 10 vuoden aikana pari kertaa. Pitäisiköhän kirjata oikein muistiin, että ensi kesänä sitten. Onhan paikallinen aviisikin nyt tabloid-kokoa, joten sitä on helppo käännellä parvekkeen pienellä pöydällä.



Narsissit ovat nyt parhaimpansa kukkineet, mutta ostin jo pari orvokkiamppelia. Vaikka amppelit ovat vielä aika vaatimattomia, samanlainen amppeli ilahdutti minua viime kesänä kukkaloistollaan myöhäiseen syksyyn saakka.

Koiruleiden kanssa on nukuttu jo päiväunet parvekkeen ainoassa lepotuolissa. Hyvin mahtui!


Ja samalla on seurattu varisperheen puuhia vastapäisessä männyssä. Tämä tietää taas aikamoista raakuntaa kesäaamuisin :) Mutta on kait variksillakin oikeus elää. Pesä on tuolla latvassa, erottuu hyvin tummenpana kohtana.