sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vihdoinkin valmista!

Jokunen aika pistin tänne blogiin kuvan työhuoneen kirjahyllystä. Maaliskuussa ovesta katkesi sarana, kesäkuussa sain ostettua uuden ja elokuussa aloitettiin asennus. Mutta kyllä me molemmat olemme aikamoisia poropeukaloita. Ei vain onnistunut saranan asennus. Joku osa meni väärin päin. No, netistä huomasin jälkikäteen asennusohjeet. Mutta niin ahkeraan yritimme asentaa sitä uutta saranaa, että parin ruuvin kantaakin kului sileäksi.

Tänään marssin sitten Kodin Anttilaan ostamaan säilytyslaatikoita. Olin haaveillut valkoisista. Mutta ei ollut tarpeeksi isoja ja tarpeeksi monta. Otin sitten mustia. Ja niissä on jotain kiiltokuvaa päällä. Mutta eipä se niin paljoa häiritse.



Eivätkä ne nyt ole niin käteviäkään. Mutta kyllä ne asiansa ajavat. Ja voi että tuollaisen pienen kaapin siivoaminen vie aikaa! Mitä tehdä vanhoille joulukorteille? Kivoja kortteja, ei niin kivoja kortteja, suurella vaivalla itse tehtyjä kortteja... Roskiin. Yhden kortin säilytin, jossa lähetäjä oli itse virkannut hienon pitsikuvion. Ja kenenkähän ylioppilaskuva tuokin mahtaa olla, ei harmaata aavistusta... Työkaverin kuva lapsista, no säilytin. Ties vaikka olisi tuleva presidentti.

Ylempiin laatikoihin on arkistoitu lasten todistukset, piirrustuksia ja muutama kouluvihko. Jospa sitten joskus haluaisivat katsella niitä. Toisessa laatikossa on omia saavutuksiani, kuten opiskeluun liittyviä. Opintokirja, semmoista ei nykyään taida olla enää kenelläkään. Laudatur-seminaari "Suomalaiset Jäämeren rannalla, kveenien..." jotakin. Alemmissa laatikoissa on enempi käyttötavaraa, kuten passit ym. 

Mutta hyvä se on aina silloin tällöin käydä kaappinsa läpi. Nytkin tuli muovikassillnen roskiin menevää tavaraa. Kaiken jo edellä mainitun lisäksi mm. Nokian handsfree. Ei ole enää Nokiaa ja handsfreeta en ole koskaan tarvinnut. Vanhoja takuukuitteja... Huoh.




perjantai 10. lokakuuta 2014

Helppo stailaus

Joskus aikanaan raahasin olohuoneesta kirjahyllyn pois ns. työhuoneeseen. Ja sinne se paremmin sopiikin. Mutta sitten olohuoneessa alkoi kaikumaan, eihän minulla ollut edes verhoja ikkunassa. Hätäisesti ostin Ikeasta nämä kaksi sisustustaulua.


Ne ovat aiheeltaan vähä eripariset ja värisävykin niissä on erilainen. Ei tosin erotu tuossa kuvassa, mutta luonnossa toinen on selvästi punertavampi. Aika monesti olen esim. tv:stä bongannut nuo taulut. Haveenani on ollut pitkään päällystää nuo taulut jollain kivalla kankaalla.

Pari viikkoa sitten kävin Marimekon liikkeessä ostamassa kangasta makuunhuoneen tyynyyn ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Nyt ao. liikkeessä olivat kaikki kankaat -20% alessa, niin eiku sinne katselemaan. Ja voi kuinka vaikeaa tuo valinta onkaan! Katselin mm. samaista Siirtolapuutarha -kangasta eri väreissä, mutta kuvio ei sattunut kohdalleen taulun suhteisiin, joten olisin joutunut ostamaan turhan paljon hukkakangasta. Etukäteen katselin kankaita netistä, mutta liikkeen valikoima oli kyllä paljon suurempi.

Sitten päädyin Aino-Maija Metsolan Vatruska -kankaaseen. Alunperin ajattelin kiinniittää kankaat taulun takapuolelle niittarilla. Mutta kehytkset olivat niin kovaa materiaalia, että niitti ei siihen uponnut. Ja Avot! Jesarilla vetelin kankaan takapuolelta kiinni. Helppoa kuin heinänteko!


Ja lopputulos... En ole siitä aivan varma... Näyttävät vähän patalapuilta... Mutta ei ollut vaikea homma ja saanhan tuosta kankaasta lisää sisustustyynyjen kangasta, kun todennäköisesti ennen kesää harkitsen paremmalla ajalla uutta kangasta.


tiistai 7. lokakuuta 2014

Kun harrastus vie...

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen löytänyt itselleni harrastuksen, joka vie mukanaan. Nimittäin sen geokätkeilyn. Harrastuksen parissa saattaa mennä kolmekin tuntia kerralla. Ja menisi varmaan vieläkin enemmän, ellei näin syksyllä pimeys ja työt rajoittaisi sitä. Samalla myös GeoKoira saa liikuntaa.

Kätköjä etsiessä saa siis liikuntaa ulkoilmassa ja joutuu taivuttelemeen itseään mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Käden työntämistä epämääräisiin paikkoihin ei saa pelätä ja vaatteetkin saattavat likaantua. Joskus kotiin palatessa näytän varmaan siltä, kuin olisi suurempikin metsäreissu takana. Nyt kaikki kävelymatkan päässä olevat kätköt on löydetty, joten suuntaan autolla aina suunnitellulle paikalle ja kiertelen sen alueen kätköillä. Kumisaappaat ovat vakiovarusteena auton peräkontissa.

Mutta on yksi kätkötyyppi, joita en pysty lokkaamaan. Nimittäin puissa ja korkeilla paikoilla olevat kätköt. Minua yksinkertaisesti huimaa ja pelottaa. Mutta onneksi on keksitty auttava Aviokki. Viikoloppuna raahasimme kokoontaitettavat tikkaat mökiltä ja eiku puukätköjen perään! Minä alhaalla neuvomassa ja Aviokki tikapuille.





Siellä se kätkö on, puun kolossa. Eikä edes vaikeimmasta päästä maastoarvoltaan, 3,5 pistettä viidestä. Mutta liian vaikea minulle. 

Ja mikä ihana onnistumisen tunne siitä seuraakaan, kun löytää taidokkaasti piiloitetun peruskätkön tai pystyy ratkomaan jonkun mysteerikätkön salaisuuden. Kätköt tarjoavat liikunnan lisäksi myös aivokumppaa.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Stailausta

Edelliselle makuuhuoneen tyynylle kävi vähän ohraisesti... No, olihan se jo vanha ja Unikkokuosinen kangaskin kulunut jo ihan hiuti. Joten voisiko sanoa, että PoikaKoira teki hyvän teon!



Tuollainen  iso tyyny on kuitenkin hyvä olla olemassa, lukemista ym. varten. Joten Kodin Anttilassa lähti mukaan Annon iso (60x80cm) tyyny, 29,90€. Päällinen on irroitettava ja konepestävä. Mutta koska se oli tylsän valkoinen, halusin siihen jonkin värikkään päällisen. Ja en oikein osaa muuhun kangaskauppaan mennä, kuin Marimekkoon...



Pidän todella paljon tuosta Siirtolapuutarha kuosista. Koska tyyny on niin leveä, täytyi kangasta ottaa tyynyt korkeuden määräämä mitta, eli saumanvaroineen 124cm, 45,88€. Loppupaloista voisi ommella ohuen vanun avulla vaikka patalappuja :)

Aika paljon tuli tyynylle siis hintaa, eli 75,88€. No, ei voi mitään. Ompelin tyynynpäällisen ihan samalla tavalla kuin vuodevaatteiden tyynyliinat. On ainakin helppo irroittaa pesuun.

Mökkikausi alkaa pikkuhiljaa olemaan paketissa. Myrskytuuli rikkoi yhden tuolla aiemmassa postauksessa mainitsemistani kynttilälyhdyistä. Metallirungosta saa vielä vaikka kukka-amppelin. Ajattelin kuitenkin käydä katsomassa, jospa rikkoutuneen tilalle löytyisi vielä kaupasta uusi lyhty. Ovat ne mielestäni niin kauniita...


Ja olihan taas eilen auringonlasku! Siinä myrskyn välissä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusia kokemuksia

Viikon varrella koin monta asiaa, jotka olivat ihan uusia minulle. Ensiksi pääsin käymään Liminganlahden luontokeskuksessa. Se on varmaan niin, että jos joku asia on liian lähellä, niin sinne ei sitten tule lähdettyä ja asia jää "sitten joskus" -tasolle. Ja tuo asia on melkeimpä hävettänyt minua. Englantilaiset tuttavanikin tiesivät ennestään Suomesta vain Liminganlahden ja sen lintujen bongaus mahdollisuudet ja minä melkeimpä alan ihmisenä en ollut edes käynyt siellä.


Hanhia, kurkia ja "sorsia", ei tosin tässä kuvassa. Kamera nääs. Ja heti ensimmäisellä kerralla näin myös merikotkan.

Sitten olen nauttinut nokipannukahvit ja harventanut metsää (tosin vain moton (monitoimikone) kyydissä). Ei olisi minusta moton kuskiksi. Kone tärisi aivan mahdottomasti.

Nokipannu puuttuu

 Ja vuoden säilömisurakka on alkanut. Toivottavasti nämä tulevat syödyiksi.


Ja kuka hoitaa tiskit? P.S. Naapurin ikkunalaudalle on ilmestynyt joulukynttelikkö...


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viikot vierivät

Kääk! Mihin nämä kaksi edellistä viikkoa oikein katosivat? Tosin viime viikollakin joka ilta oli jotain erityismenoa, joten illalla kotona jaksoin vain tuijottaa tv:tä... Tosin yksi erityismeno oli kampaaja ja pari iltaa meni pitkällä lenkillä PoikaKoiran kanssa geokätköilyn parissa. Kun ensin töissä oli kokousta kokouksen perään.

Ihanien lämpimien syysilmojen jatkuessa olen polkenut joka päivä pyörällä töihin. Ja usein vielä pidemmän kaavan mukaan. Nimittäin työpaikan suuntaan on valmistunut uusi pyörätie, ns. Oulujoen rantareitti. Sen kautta matkaa on yli kilometri enemmän, mutta ihanat maisemat korvaavat vaivan. Kauhea älämölö aikanaan oli lehdissä tuosta pyörätiestä. No, kyllä minä tavallaan tunnen sympatiaa joen rannassa asuvia kohtaan, onhan heidän tonttinsa tavallaan "päättynyt" joen rantaan ja nyt siihen rakennettiin pyörätie. Mutta kyllä minusta myös tavallisille oululaisille kuuluu oikeus nauttia joen rannasta. Mielestäni Turussa Aurajoki on hyvä esimerkki siitä, miten joen rannat kuuluvat kaikille. Ainakin siis siinä keskustassa.

Ja usein olen koukannut myös pidemmän kaavan kautta töistä kotiin. Taas niitä geokätköjä metsästämässä. Eräskin päivä työmatkakilometrejä kertyi mutkin yli 35 km.

Muuten töitä, töiden suunnittelua ja töitä. Niin, ja tänään minua peleli ensimmäisen kerran sitten juhannuksen, kun nyt iltasella käytin PoikaKoiraa pikkulenkillä. Jokohan se syksy nyt sitten tulee?


Mökkikausi on kohta ohitse. Tosin sieltä on lyhyempi matka äidin "viikkohuoltoon"... Ja tuon kynttilöiden alla olevan lautasen otin talteen eräältä parkkipaikalta. Joku "fiksu" oli heittänyt jätekatoksen viereen television ja mikroaaltouunin... #pistää vihaksi#. Minä sitten otin sieltä mikrosta sen aluslautasen. Niistä saa hyviä, kuumuuden kestäviä kynttilän alusia...

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Täysin palvellut

Viikonloppuna vietettiin mökillä venetsialaisia. Se on sitten tuo Etelä-Suomen rannikkokaupunkien juhla levinnyt tänne pohjolan syrjäseuduillekin. Ilmakin lämpeni mukavasti iltaa kohden.

Kun istuskelin ulkona nauutimasta kauniista ilmasta, kuulin suhahduksen. Ja oho, isännän viiri lennähti lipputangosta pois. Onneksi rannalle eikä veteen.


Viiriä tarkastellessani huomasin sen lukko-osan kerta kaikkiaan kuluneen poikki ja rikki. Ja muutenkin lipun kangas on jo aika rispaantunutta. Kerran olen tuolta häntäpäästä katkaissut semmoisen 20cm pois ja korjannut lipun. Mutta nyt se on uudelleen rispaantunut. Enää sitä ei voi lyhentää, muutoin sen muoto kärsii.

Mutta tapahtumassa on jotain maagista. Lippu tipahtaa tangosta venetsialaisten aikaan, juuri silloin, kun mökkikausi päättyy. Mitähän tuo tapahtuma oikein tarkoittaa...? Enne jostakin...?

Viiri on kyllä täysin palvellut. Ikää sillä on varmaan tuollaiset 40 vuotta. Joten ensi kesänä on uuden isännän viirin aika!