keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Matkakuumetta ja kengät

Ihanaa! Viikon päästä istuskelen toivottovasti lämpimässä Krakovan kevätsäässä ja ihastelen keskieurooppalaista elämänmenoa. Olen nimittäin säästövapailla, lievempi tapaus pakkolomista, johon tämän pohjoisen kaupungin työntekijät on velvoitettu osallistumaan. Mukaani lähtee tyttäreni, säästövapailla hänkin. Krakovassa tapaamme poikani ja miniäni. Siis oikea sukutapaaminen!

Ja taas jysähti ongelma päälle. Nimittäin kengät. Minulla on kaksi asiaa, joiden kauneudesta en anna periksi. Toiset ovat kengät ja toiset ovat astiat. Koska reissussa tulee varmasti käveltyä paljon, minun piti löytää kengät, jotka ovat sekä mukavat että mielestäni kauniit. Päädyin näihin Clarksin avokkaisiin.


Mutta voi rähmä. Eilisen sisäänajopäivän jälkeen huomasin, että kengän yläreuna painaa tosi ikävästi jalkapöydän etuosasta. Varpaiden yläpuolelle ei sentään tullut rakkoa, mutta hellä ja kipeä se on. Nyt alkaa melkoinen reunan venyttely ja pehmittelyoperaatio.

Kävin jopa katselemassa uusia kävelykenkiä, mutta pihiys iski päälle ja mukavaa malliakaan ei löytynyt. Tämä Clarksin malli on nimittäin tosi mukava pohjaltaan. Pehmeä ja joustava. Tänään läpsytettessäni töissä Conversen tennareilla, alkoi vanha kantapäävaiva jälleen oireilemaan. Joten niilläkään en voi reissussa kävellä... Ja lenkkareita en nyt ainakaan ota mukaan, vaikka varmaan viisainta olisi.

Ihmeempiä matkasuunnitelmia minulla ei ole. Vapun juhlintaa, ruokailuelämyksiä ja yhdessäoloa. Auswitchin vierailu on myös suunnitelmissa. Kun vain jalat kestäisivät...

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ongelma

Onpas taas ollut viikko taukoa edellisestä bloggauksesta. Mutta mielestäni se on luonnollista. Välillä tekstiä syntyy ja on kerrottavaa, välillä ei. Eipä silti, etteikö nytkin päässäni pyörisi sata ajatusta, mutta jossakin on vedettävä raja, mitä tänne haluan kertoa.

Monet blogikaverini ovat täällä ihan omalla "naamallaan". Minä en ole vielä kasvojani paljastanut. En todellakaan tiedä, kuinka moni tuttavani tietää tästä blogista. Muutamille olen sen kertonut, työpaikalla en kenellekään. Mutta juoruthan kulkevat... 

No okei, yksi juttu työelämästäni. Se on painanut mieltäni koko pyhät. Olen opettaja, kasvattaja, pedagogi, oppikirjailija. Ihan ammattilainen siinä sarjassa. Paljon olen nähnyt ja kokenut. Nyt on taas luokkaretkien aika (iso huoh...). Aikanaan 7. luokalleni tuli kolmen tytön kimppa, Alla, Bella ja Cella. "Nämä tytöt on pidettävä yhdessä", joku äiti opasti. Jo silloin kylmät väreet nousivat selässäni. Niin paljon olen noita tyttöjen välisiä ystävyyssuhteita nähnyt ja ratkonut ja tiedän, että kolmen tytön kimppa ei toimi. Jostakin tulee aina se kolmas pyörä. 

Nyt sitten ratkotaan luokkaretkihotellin huonejakoa. Bella ja Cella sanovat (ovat sanoneet jo ainakin sata kertaa) "Eihän meidän pidä ottaa Allaa samaan huoneeseen? Alla voi mennä Dellan kanssa." Kysyin Allalta, onko näin "Juu, menen Dellan kanssa". Sitten tulee Della ja valitta "En tahdo Allan kanssa samaan huoneeseen, mä ja Fanni ollaan yhdessä". Voi räkä! Tiistaina pitää ilmoittaa huonejako hotellille ja minun pitää keskustella Allan kanssa. Voi sääli. Miettikääpä miltä tuntuu ilmoittaa 15-vuotiaalle tytölle, että kukaan ei halua olla kanssasi. Siitä tulee iso itku. Voisin keskustella Bellan ja Cellan äitien kanssa. Tiedän, että he ovat sitä mieltä, että Alla on otettava tyttöjen kanssa samaan huoneeseen. Mutta voiko 15-vuotiaita pakottaa? Siitä ei seuraisi muuta kuin "naama mutkalla" -ilmeitä Bellan ja Cellan osalta. Ja varmasti he kostaisivat tavalla tai toisella Allan tulon samaan huoneeseen, ainakin hiljaisella syrjinnällä.

Voi Alla pieni... Meillä on rankka keskustelu tiistaina...


Siis ihan oikeasti, olen miettinyt tilannetta monena päivänä. Minä, joka kyllä pystyn yleensä unohtamaan työasiat vapaa-ajalla.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kröhöm...

Olen ollut koko viikon täysin vetämättömässä kunnossa. Kurkkukipua, nuhaa, tukkoisuutta. Mutta ei kuumetta. Joten töihin on pitänyt raahautua joka päivä. Ja kuiva, kutittava yskä kaiken päälle. Mielestäni olen aika perusterve tyyppi. Viimeksi olin samanlaisessa taudissa viime vuoden kesäkuussa. Ja nyt taas siis sairas. Minulle tämä on usein.

Eilen piti kuitenkin lähteä äidin avuksi kaihileikkaukseen. Puoli vuotta sitten oli toisen silmän leikkaus. Olin OYS:ssä siis lauantaina klo 7,10. Äiti oli otettu jo "sisälle", ystävällinen taksikuski oli huolehtinut äidin oikealle osastolle. Ja pääsimme lähtemään sairaalasta klo 9,40. Hyvin ja nopeasti meni. Oys purkaa leikkausjonoja myös lauantaisin. Ja sehän on olemassa joku hoitotakuukin. Tällä alueella on kuullemma noin 800 potilasta kaihileikkausjonossa... Väki elää yhä pidempään ja iän tuomia vaivoja on yhä useammalla.

Samalla annoin äidille tämän:


Samanlaisen Samsungin tabletin kuin itselläni on. Arvasin, että äiti innostuu tästä, kun sitä edellisellä viikolla hänelle esittelin. Latasin konee täyteen ilmaisia lehtiä ja pasiansseja. Facebookkia en sentään äidille ladannut. Tätä on kait melko mahdoton saada sekaisin. Ja evästykseksi sanoin, että jos kone kysyy jotain mitä et ymmärrä, vastaa ei.

Ja harmien harmi. Koko viikolla en ole päässyt geokätköilemään. Ja tänään sataa. Olen tippunut Suomen geokätkeiljöiden listalla 10 000 paremalle puolelle. Mutta kyllä minä vielä tuonne alle 10 000 sijoitukselle pääsen.


Seinä vai tikapuut vinot? Eräällä geokätkentälenkillä napattu kuva tuiralaisesta betonibunkkerista.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Grillikausi avattu!

Aivan kamalasti me emme täällä kaupungissa grillaile. Silloin tällöin, Aviokki yleensä makkaraa, koska tuo sähkögrilli on tullut joskus parvekkeelle hankittua. Se muuten syttyi viime syksynä palamaan... Oli unohtunut grillin huolto tekemättä. Sinne kertyy nokea, karstaa ja rasvaa. Onneksi Aviokki huomasi lieskat heti ja heitti maton grillin päälle. Se oli meille vakava muistutus siitä, että harvoin käytettävääkin grilliä pitää muistaa puhdistaa.

Nyt tein pitkästä aikaa itse salaatin. Oheen grillaattiin ohuita kanafileitä. Oli hyvää. Vaikka periaatteessa vastustankin kananlihan syömistä. Sen verran epäinhimillisissä olosuhteissa niitä kasvatetaan. Mutta menkööt nyt tämän kerran.


Tästä lähdettiin...

...Ja tämä saatiin lautaselle.


Olen muuten kävellyt viime aikoina valtavsti, noin 2 1/2 tuntia päivässä. Niitä geokätköjä etsimässä. Ilmat ovat suosineet, mutta toki lämpimämpi olisi saanut olla. No, kyllä kait se kesä saapuu ajallaan.


Nallikarikaverini. Neljä geokätköä, kaksi tuntia ja vartti.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kätköilemässä

Olen jälleen viritellyt toissa syksynä aloittamaani harrastusta, geokätkeilyä. Viime kesä meni ilman kätköilyä, mutta nyt taas olen innostunut asiasta. Tarkoitus olisi saada kesän loppuun mennessä sata löydettyä kätköä, jolloin voisin sitten perustaa itsekin kätkön.

Osittain kätköily on ollut taka-alalla siksi, että olen jo löytänyt kaikki lähiseudun kätköt. Siis ne, johon koiran kanssa voi kohtuudella kävellä. Nyt sitten vuoden aikana näkyy perustetun uusia kätköjä tähän ihan kotinurkille. Lauantaina ja sunnuntaina olin kumpanakin päivänä liki kolme tuntia metsästämässä niitä. Tuo kävely tuntuu jo jaloissakin. Ja muissakin nivelissä. Sen verran tiuhaan piti kumarrella, venytellä ja taivutella itseään. Yksi kätkö jäi saamatta, koska se oli niin korkealla ja minun pääni ja tasapainoni ei kertakaikkiaan kestä korkealle nousua ilman tukea. Pitänee raahata Aviokki mukaan, että saan logattua tuonkin kätkön.

Nyt sitten vain pitää ottaa auto, ajaa jonnekin koiran kanssa ja kävellä ja etsiä niitä kaukana olevia kätköjä.

Viikonlopun ruokailut olivat kyllä painonhallinan kannalta aika kamalia. Nimittäin pitsaa ja kebabbia... Mutta ei suinkaan niin paljon kuin luulisi. Lauantaina Aviokki haki nuo kyseiset ruuat. Söin puolet pitsasta ja Aviokki puolet kebabista. Sunnuntaina sitten vaihdettiin puolikkaita... Kätevää.


Ostin jokunen viikko sitten marketista lempikukkiani, gerberoita, ruukkuversiona. Ei ole pikäikäinen kukka ruukussakaan.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Ostoslakko

Nimittäin muovikassien ostoslakko. Yksi päivä havahduin siihen, että keittiön alalaatikko, johon tungen aina käytetyt muovikassit, oli niin täynnä, että se ei mennyt enää kunnolla kiinni. Asiaa tietysti auttaisi, jos nuo kassit olisi taitellut vähän pienempään muotoon.


Ostin Pirkan Ivana Helsinki -kassin. Aluksi ongelma oli se, että en muistanut ottaa sitä mukaan, mutta nyt noin kuukauden ajan olen ollut ostamatta yhden yhtäkään muovikassia. Ja jos ihmiset kertovat, kuinka nykyaikana on vaikea olla juomatta alkoholia ja aina joutuu selittämään juomattomuuttaan, niin kyllä joutuu selittämään myös muovikassittomuuttaan.

Yksi kerta olin Aviokin ja koiran kanssa ostoksilla. Aviokki jäi reppuineen koiran kera ulos odottamaan. Minä menin kauppaan ostoksille. Vasta kassalla havahduin, että ei ole sitten se reppu tässä. Tungin ostoksia takin taskuun ja käsilaukkuun sekä kasasin valtavan keon käsivarsilleni. Johon myyjä "hei, ota tästä muovikassi!" Kiitos ei sanoin minä ja sain kannettua ostoskeon ulos ja kävelykadun penkille, josta sitten pakkasimme ne Aviokin reppuun. Tänään sama homma K-kaupassa "saat tästä ilmaiseksi tämmöisen mammuttimarkkina-kassin, kun ne markkinat menivät jo..." Kiitos ei!

Jotenkin tuntuu, että tuo alalaatikko ei tyhjene yhtään, vaikka siitä pari pussia viikossa menee roskapussiksi. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.


Asiasta toiseen. Päivälenkillä törmäsin näin isoon rakkauslukkoon. Oli muuten raskas.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Uusi lelu

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät normaalisti vastaa tuntemattomiin numeroihin. Ajattelen, että jos jollakin tuntemattomalla on todellista asiaa, hän osaa kyllä lähettää numerooni myös tekstiviestin. Minulle on kaupattu, niin kuin varmaan teille kaikille, puhelimen kautta kaikkea mahdollista saunan kiuaskivistä vakuutuksiin. 

Mutta viime viikolla jostain kumman syystä vastasin tuntemattomaan  numeroon. Ja siellä oli puhelinliittymäni Soneran asiakaspalvelija. Hän kertoi, että liittymäni sopimusta voisi muokata ajan tasalle ym. Sopii minulle. Ja sitten... "Niin, meillä olisi erikoistarjouksena asiakkaillemme Samsungin tabletti hintaan (jotain 300 euroa...)" Naps! Minulle ei tarvinnut muuta sanoa. Olenhan haaveillut jo pitkään tabletista. Tosin, en tiedä mitään Samsungin tabletin ominaisuuksista, minulla kun on puhelin ja tietokone Applea. Mutta sainpahan ainakin tuon tabletin puoleen hintaan kuin mitä vastaava IPad olisi maksanut. (Ja maksan siitä 10 euroa kuussa seuraavat kolme vuotta)


Nyt pitää vain odotella, että SIM-kortti aukeaa huomenna. Ja kuulun myös niihin ihmisiin, jotka inhoavat ja pelkäävät kaikkea uutta tietotekniikkaa. Kuinka turvallista olisikaan jäädä tuttuun Applen maailmaan. Mutta tuskin tuon tabletin käyttö mitään avaruusfysiikkaa on.

Samalla sanoin myös nettitikkuni, mokkulan, sopimuksen irti. Olen melkein turhaan maksanut siitäkin 12 euroa kuussa. Työmatkoja Helsiinkiin ei enää ole ja langattomat verkot toimivat monessa paikassa. Mutta asiakaspalvelija on myös kauppias joka suhteessa. "Meillä olisi tarjolla myös tälläinen Pikkunetti-mokkula, 5 euroa kuussa. Tuletteko nyt ihan varmasti toimeen vaikka siellä kesämökillä tai matkoilla..." Juu, tullaan toimeen, kiitos ei.

Ja kait sitä blogia voi tuon Samsunginkin kautta päivitellä. Onko teillä kokemuksia Samsungista?