lauantai 24. tammikuuta 2015

Voi harmitus!

Voi että harmittaa. Nimittäin vuosia sitten lahjaksi saamani orkidea on ilahduttanut minua kukkavanallaan joka kevät ja syksy. Niin tänäkin keväänä. Mutta sitten menin ja asettelin kukkavanaa pystyasentoon tuen avulla (niin kuin ne kaupassakin aina ovat). Ja naps! Kukkavana meni poikki. Voi ruma sana!


Viikon se on nyt nököttänyt tuossa vesilasissa ja vettäkin on imetynyt. Jaksaakohan edes tuo suurin nuppu aueta?

Mutta kaupoissa on ollut jälleen kukkia tarjouksesa. Niitä perinteisiä St. Paulioita. Pitihän niitä pari ostaa. Nyt vähän erikoisemman värisiä.



Muuten tämä on rento viikonloppu. Ei edes pakollista äidin huolto -viikonloppua. Ensi viikonloppuna sitten... 

Viime viikonloppuna kävin kaiken kiireen keskellä vielä tuolla "kuolleen miehen asunnolla". Nyt täytyy nostaa hattua kunnan toimihenkilöille. Asunto oli tyhjennetty yhtä seinälle pultein (?) kiinnitettyä Elviksen julistetta lukuunottamatta. Ja siivouttu tosi hyvin. Edellisellä kerralla arvelin, että uuden hellankin joutuu ostamaan. Mutta ehkäpä se puolen sentin rasvakerros oli suojannut hellaa pahemmilta kulumisilta. Ja uunia ei oltu kyllä käytetty koskaan. Mutta kaikki seinäpinnat asunnossa joutuu uusimaan. Ja makuuhuoneen kaapiston ovat. Nyt tässä saa alkaa toteuttamaan omaa sisäistä markopaanasta... Heleppo homma. Seinät maalarinvalkoisella ja olohuoneeseen ehkä vähän jotain neutraalia tapettia.

Ja kylläpä aika menee nopeasti. Jouluaatosta on jo kuukausi. Sata kertaa olen todennut, että tammikuu, tuo kuukausista turhin. Siihen samaan lasken kyllä helmikuunkin. 


Siinäpä niitä. Kukkasia. Vanhempia ja uudempia. Hyvin ovat vanhemmat versiot talven pimeimmästä kaudesta selvinneet.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kuolleen miehen tavarat

Jostain muistini hämäristä sopukoista muistan, että olen joskus maininnut äitini vuokrakämpässä asuneen miehen aiheuttaneen meille harmaita hiuksia. No ei aiheuta enää, on kuollut. Jäljistä päätellen oman käden kautta... Ei ollut sitten hyvä elämä hänellä.

Äiti oli saanut tiedon asiasta tuon miehen siskolta joskus joulun jälkeen. Mutta eihän äidin muisti riitä enää kovin pitkälle. Paikkakunnan hän muisti, mistä tuo puhelu oli tullut ja että soittaja oli ao. henkilön sisko.

Asunnon piti olla tyhjennetty viime viikolla. Kävin paikalla eilen ja voi kauhistus!!! Ette usko millaisessa siivossa asunto oli. Juuri niitä kuvia, mitä vilisee iltapäivälehtien sivuilla otsikolla "vuokralainen tuhosi asunnon". Kyllähän asunnossa oli käyty. Jääkaappi oli tyhjennetty, kylpyhuone oli tyhjennetty ja kaikki henkilöön viittaava oli asunnosta viety. Mutta. Vaatteet olivat kaapissa, huonekalut paikoillaan. Televisio, stereot, tietokone, kännykkä ym., kaikki olivat asunnossa. Plus ne jäljet makuuhuoneen lattissa. Sänky oli sentään viety pois.

Mietin jo, että mistähän jäteauto pitää tilata. Kaikki loppu kaatopaikalle. Seinällinen kirjoja ja pinkka Elviksen levyjä mukaan lukien. Suutuspäissäni lähdin asunnosta ja sieppasin sivupöydällä olleet kolme euroa mukaani ja pesuhuoneesta avaamattoman pesuainepaketin.

Miehellä oli aika erikoinen sukunimi. Sitten minulla vähäti. Fonectan hakuun nimi ja etsimään tuota sisarta. Ja naps! Heti tärppäsi. Puhuin sisaren kanssa pitkän puhelun. He olivat todella käyneet asunnolla ja aikoneet siivota sen. Mutta sisällä huoneistossa iski totuus päin kasvoja. Heillä ei kertakaikkiaan olisi voimia siihen. Sisko kuulosti ihan järkevältä ihmiseltä ja työpaikankin perusteella täytyy olla. Hän oli vienyt asunnon avaimen sosiaalitoimeen, joka järjestää asunnon tyhjennyksen, vie kirjat ja levyt ym. käyttökelpoisen palvelutaloon ja ammattisiivooja hoitaa loput. 

Näin tällä kertaa. Mutta korvaakohan kotivakuutus remontin?


Tämä kuva on jo vakio. Kevään ensimmäinen valonsäde seinällä. Tästä mennään kohti valoa!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pyhä, pyhä, pyhä, pyhä...

Milloin tämä pyhäpäivien ketju oikein loppuu? Talvi, kylmyys, pimeys ja joutilaisuus ei ole ollenkaan minun mieleeni. Ihan oikeasti, kaipaan jo töihin. Ja kaipaan säännöllistä rytmiä päiviini. Nytkin on mennyt joka ilta aina siinä klo 2 yöllä maksukanavia ja muitakin kanavia tuijotellessa. Mitähän elokuvia sitä on tullut katsottua? Härmä, oli aika surkea. Väkisin katsoin loppuun. Thatcherista kertova elokuva. Sekään ei ollut oikein mieleeni. Maksukanavalta katsoin prinsessa Dianaa ja hänen suhdettaan tähän pakistanilaiseen lääkäriin. Hyvät näyttelijät, mutta keskinkertainen lopputulos. Olisi edes panostettu kunnollisen peruukkiin Naomi Wattsille... 21 tapaa pilata avioliitto. No, keskinkertainen. Eilen näytetyn Juoppohullun päiväkirjan olen ostanut DVD:nä. Se vasta surkea elokuva oli. Annoin DVD:n lainaksi jollekin saatesanoin "ei tarvi palauttaa". 

Ja sitten herätys joka aamu siinä kymmenen jälkeen... Siinäpä ne päivät ovat menneet.



Aurinkoa on sentään pikkuisen näkynyt, kuten ylemmässä Tapaninpäivänä otetussa kuvassa näkyy. Kuva on jostain Limingan ja Tyrnävän välimaastosta. Alempi kuva on parvekkeeltamme. Toivottavasti huominen yli -20°C:n pakkanen jää talven ainoksi "hirmupakkaseksi".


Pongasin kaupasta näin värikästä ja monikuvioista pastaa. Mitähän noista tekisi?

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto

Jouluaaton hulinat ovat jälleen takana (klo 18.20), joillain ne ovat vasta edessä. Jouluaatto meni perinteiseen malliin. Tai ei aivan perinteiseen, paistoin nimittäin kinkun vasta tänä aamuna. Jännitystä hommaan toi se, että en tiennyt kinkun painoa, jossain välissä painon ja hinnan kertova lappu oli irronnut kinkusta. Eikä talosta löytynyt vaakaa, joka olisi suostunut ilmoittamaan kinkun painon. Epäilen, että kinkku painoi noin kolme ja puoli kiloa, ehkä vähän alle.

Kinkun paisto ei sujunut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ihan hyvää siitä tuli. Heräsin klo 5.00, pistin uunin 130°C asteeseen ja kinkun samantien uuniin. Heräsin klo 9.20 ja otin kinkun pois uunista. Sisälämpömittari oli aivan tapissa. Ja kamalasti oli noinkin pienestä kinkusta irronnut rasvaa. Halusin kinkusta murean, ylikypsän. Ja semmoinen siitä tuli. Mielestäni oikein hyvä.

Ja kerrankin osasin varata jouluruokia sopivan "vähän", selviämme lopuista ruoista Aviokin kanssa helposti huomenna. Tänä vuonna valitsin joulukattaukseen kalajokisen Isopahkalan saviastioita. Niistä tulee oikein lämmin tunnelma.



Alkupalat. Rosolli ja kastike, graavisiika, graavilohi, kylmäsavustettu lohi, sienisalaatti, itsetehdyt lasimestarin silli ja Aurajuusto silli, alatoopi (hytisevä) ja anopin joululimppu. Kuvasta puuttuu miniän tuoma erittäin maittava saaristolaisleipä Turun kauppahallista.

Pääruuaksi niitä perinteisiä. Anopin maksalaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja lanttulaatikkoa sekä itse tekemääni edellisessä postauksessa mainittua bataattipunajuurilaatikkoa. Ja tietenkin perunoita (itse en ottanut yhtään), kinkkua ja kastiketta. Perinteisestä tarjoilusta puuttui vain hernetuuvinki, tuo äitini vihantilainen/alpualainen perinneruoka. Minun suosikkiruokani ja sain myös tietää, että se on miniäni suosikki. Pitää pyytää resepti äidiltä ja tehdä sitä itse ensi vuonna. 


Kahvittelussa kattaus ei ollut enää niin nuukaa... Konvehteja, mantelikakkuja, Krakovasta tuomiani suklaita ja anopin torttuja...

Sittenpä lapset jatkoivatkin joulun viettoaan. Isien luokse, äitien luokse, siskojen luokse. On tämä elämä mallillaan nykyaikana... 


Ainoat joulukoristeeni tänä vuonna. Laskinkohan, että liki 80 tonttua kuuluu tähän joukkoon.

Ottaisinkohan vielä yhden saaristolaisleivän silillä? Joo. Ja lasin punaviiniä. Ostin peräti liki 15 euron punaviiniä, joka on minulle harvinaista. Mutta punaviinissä jos missä hinta ja laatu useinmiten paranee, mitä korkeampaan hintaluokkaan mennään. Tarapaca Gran Reserva, Cabernet Sauvignon, 2012. 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja

Vaikka en ihan kamalasti mikään jouluihminen olekaan, niin muutamia jouluvalmisteluja silti teen. Viime vuonna ihastuin ikihyväksi bataatti-punajuurivuokaan. Ja muutenkin pidän bataatista aika paljon. Suhteeni siihen on vähän samanlainen kuin sushiin. Pidän siitäkin, mutta en liian usein nautittuna.

Raaka-ainnet ovat yksinkertaiset: 600g bataattia, 400g raakoja punajuuria ja 200g punasipulia. Olen kyllä aivan varma, että viime vuonna uhohdin sipulin...


Kaupassa ei ollut irtopunajuuria, vain kilon pusseja. Onneksi löysin 425g:n pussin espanjalaisia esikeitettyjä punajuuria. Normaalisti punajuurien keittoaika on aika pitkä. Nyt pistin ensiksi bataattilohkot ja punasipulin kiehumaan ja vasta lopussa kiehautin ikään kuin varmuuden maksimoimiseksi nuo punajuuret. Nimittäin jos niissä vaikka oli jotain espanjalaisia bakteereita...

Sitten kaikki soseeksi, murennettu Aurajuusto, mustapippuri ja suola joukkoon. Korppujauhoja päälle ja 200°C uuniin noin tunniksi. Ja mikä unohtui? No kerma. Lisään sitä sitten joukkoon, kun lämmitän laatikon... Ja varmaan vähän voitakin päälle.


Ja huvikseni laskin hinnankin tälle satsille, 8,46 euroa eli pyöristettynä noin 2,15 euroa laatikko. Ei oo kallista. Suolalle ja mustapippurille en laskenut hintaa.

Viikonloppuna sitten joulukalat maustumaan. Muut jouluruuat saammekin perinteisesti "äitien tekemänä". Siitä saapi olla kiitollinen.



Ja nämä ovat pitäneet huolen siitä, että vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut. Pienempää pitää viedä pissille melkein tunnin välein.




maanantai 8. joulukuuta 2014

Ai, onko kohta joulu?

MInä en oikeastaan välitä joulusta yhtään. Toiveitteni joulu olisi jossain lämpimässä, missä akkuja pystyisi lataamaan kevättä kohti. Muutaman kerran olenkin ollut Kanarialla, joulunpyhien jälkeen. Se on sopivan lähellä. Thaimaa ym. ei ole koskaan kiinnostanut minua. Ja sinne kun pitää lentääkin se 12 tuntia. Karibialla aion vielä käydä. Jos hyvin käy. Lentomatkan pituudesta ei ole tietoa...

Puolet lahjoista, niistä vähäisistä on ostettu. Ruokapuolta pitää alkaa suunnittelemaan. Tai ei siinä mitään suunnittelua ole, niitä perinteisiä. Mm. kinkku, jonka aion paistaa tosi mureaksi tänä vuonna. Viimevuotinen kinkku jäi ehkä hieman raa´aksi, kun noudatin pilkun tarkkaan ohjeita.

Muutoin elämääni on halinut uusi perheenjäsen, Hugo. Vaatii jatkuvan pissalla kuljetuksen. Kolmannesta kerroksesta nurmikolle. Onneksi kasvattaja on opettanut Hugon tekemään tarpeensa sanomalehdelle. Ekana yönäkin tuli kahdet kakat ja pissat lehden päälle. Mutta pitäähän se opettaa sisäsiistiksi.

    
Ja kun on se toinenkin koira taloudessa, pitää vähän vahtia tätä alkuelämää. Olen nyt muutaman päivän virkavapaalla, "äitiyslomalla". Ja on aivan ihanaa! En ole muuten koskaan ollut töistä pois muutoin kuin sairaana, ja silloinkin erittäin harvoin. Ai niin, se alkukevään säästövapaa. Mutta sitä ei lasketa, koska se oli kunnan  pakottama juttu.

Ja näin bostoneihin hurahtaneena ihmisenä, tulivat postissa tänään nämä titimadam`desta tilaamani korut. Ihania. Valkoinen kaulaketju ja musta rintarossi.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Valotaidetta

Tänne pohjolaan on jälleen rakennettu valotaideteos, Hupisaarten kaupunginpuistoon. Ensimmäinen valotaideteos näkyy jo kotimme parvekkeelta, valaistu Tietomaan näköalatorni.




Ihan kiva tuolla oli iltalenkki kiertää. PoikaKoira asetti tosin joitain rajoituksia, koska kovin lähelle noita valolyhtyjä sitä ei voinut päästää. Ja siellä oli muitakin ihmisiä kuin me.

Muuten elämä kulkee samaa rataansa. Pimeällä töihin ja pimeällä kotiin. Koiran kanssa lenkkeily on lähes ainoa aktiveettini. Muutoin aika kuluu sohvalla rönöttäessä. Mutta ei sitä rönötysaikaakaan kamalasti jää. Toisaalta ajan täyttää tietty levottumuus. Meille saapuu se pikkuinen koiranpentu itsenäisyyspäivän aattona. Sitten piisaa aktiviteettia!

Pikkujouluaika alkaa olla kiihkeimmillään. Minullakin olisi työpaikan pikkujoulut ensi perjantaina. Taidan jättää väliin. Ja jouluakin pitäisi valmistella. Ainakin lahjat käydä ostamassa, ettei tarvitse sitten jouluruuhkissa hermojaan menettää.


Valotaidetta on tämäkin. Työhuoneeni ikkunasta näkyy melkein kokonaan tämä vanhan puukasarmin joulukuusi. Ihan riittää joulukuuseksi minulle.