keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Jonkun lomaosakkeessa

Miniloma pohjoisessa ohi. Ihan kiva vajaan neljän päivän pyrähdys. Tuttavapariskunta oli vuokrannut Ylläkseltä huoneiston ja he pyysivät meitä mukaansa. Tuo huoneisto (kelohonka rivitalosta) oli niitä lomaosakehuoneistoja. Joku, joka ei päässyt lomallansa sinne, oli pistänyt lomaviikkonsa vuokralle. 


Olenhan minä kuullut lomaosakkeista ja törmännytkin lomaosakekauppiaisiin. Koskaan se ei vain ole iskenyt minuun. Jo ajatuskin siitä, että esimerkiksi hiihtoloma pitäisi viettää aina samassa paikassa, ei ole minua varten. Ja nyt myös huomasin sen, että lomaosakehuoneiston omistaminen olisi ällöttävää. Sinä et voi muokata loma-asuntoasi omaksesi. Tuota mökkiä käyttävät vuodessa monet ihmiset. Sinä et voi jättää sinne mitään henkilökohtaisia tavaroitasi, kaikki on aina raahattava mukana, vessapaperia myöten. Siellä oli pienet lukolliset kaapit henkilökohtaisia tavaroita varten. Pohdimme, että niissä on varmaan lakanoita ja pyyhkeitä. Ne minä jättäisin sinne. Mutta muuten  asunto on "steriili". Paitsi kyllä huomasi, että joku oli tuonut sinne kynttilänjalkoja, joku toinen maton, joku sohvatyynyn, joku lapsille pelejä jne. Ja näin huoneisto muuttuu pikkuhiljaa "sekalaiseksi seurakunnaksi". Lueskelin myös huoneiston omistajien päiväkirjaa (en salaa, oli avoimena pöydällä) ja huoneiston käyttäjien tyylit tulivat kyllä selville. Mutta minä en pidä ajatuksesta, että samoja tyynyjä, täkkejä ja patjoja käyttävät jos jonkinmoiset ihmiset, kaikenmaailman karvaperseet istuvat saunassa, jotkut siivoavat paremmin, jotkut huonommin. Nytkin siivoilin lattialta jonkun pitkiä, tummia hiuksia... No kyllähän hotellinkin peittoja käyttävät muutkin, mutta ei se ole sama asia. Hotellissa oleva tietää, ette omista sitä osittain. Hankalaa lomanviettoa minusta tällainen. En halua omistaa lomaosakehuoneistoa.


Huomenna on kiva käydä puntarilla. Muutama "luvaton" ruoka tuli syötyä. Brusetta-leipä ja eilen puolikas pizzaa... Niin ja annos Baileys-likööriä ja yksi suklaapala... ja luvattoman paljon punaviiniä... Tuhma minä!




         Matkalla pohjoiseen. Hei, tuolla näkyy jo tunturi! Liikuvasta autosta napattu kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti