sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vihdoinkin valmista!

Jokunen aika pistin tänne blogiin kuvan työhuoneen kirjahyllystä. Maaliskuussa ovesta katkesi sarana, kesäkuussa sain ostettua uuden ja elokuussa aloitettiin asennus. Mutta kyllä me molemmat olemme aikamoisia poropeukaloita. Ei vain onnistunut saranan asennus. Joku osa meni väärin päin. No, netistä huomasin jälkikäteen asennusohjeet. Mutta niin ahkeraan yritimme asentaa sitä uutta saranaa, että parin ruuvin kantaakin kului sileäksi.

Tänään marssin sitten Kodin Anttilaan ostamaan säilytyslaatikoita. Olin haaveillut valkoisista. Mutta ei ollut tarpeeksi isoja ja tarpeeksi monta. Otin sitten mustia. Ja niissä on jotain kiiltokuvaa päällä. Mutta eipä se niin paljoa häiritse.



Eivätkä ne nyt ole niin käteviäkään. Mutta kyllä ne asiansa ajavat. Ja voi että tuollaisen pienen kaapin siivoaminen vie aikaa! Mitä tehdä vanhoille joulukorteille? Kivoja kortteja, ei niin kivoja kortteja, suurella vaivalla itse tehtyjä kortteja... Roskiin. Yhden kortin säilytin, jossa lähetäjä oli itse virkannut hienon pitsikuvion. Ja kenenkähän ylioppilaskuva tuokin mahtaa olla, ei harmaata aavistusta... Työkaverin kuva lapsista, no säilytin. Ties vaikka olisi tuleva presidentti.

Ylempiin laatikoihin on arkistoitu lasten todistukset, piirrustuksia ja muutama kouluvihko. Jospa sitten joskus haluaisivat katsella niitä. Toisessa laatikossa on omia saavutuksiani, kuten opiskeluun liittyviä. Opintokirja, semmoista ei nykyään taida olla enää kenelläkään. Laudatur-seminaari "Suomalaiset Jäämeren rannalla, kveenien..." jotakin. Alemmissa laatikoissa on enempi käyttötavaraa, kuten passit ym. 

Mutta hyvä se on aina silloin tällöin käydä kaappinsa läpi. Nytkin tuli muovikassillnen roskiin menevää tavaraa. Kaiken jo edellä mainitun lisäksi mm. Nokian handsfree. Ei ole enää Nokiaa ja handsfreeta en ole koskaan tarvinnut. Vanhoja takuukuitteja... Huoh.




2 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Näppärän oloiset laatikot. Vastaava operaatio kaappien läpikäynti on suunnitelmissa, mutta se on aina siirtynyt ja taitaa siirtyä edelleen. Kaapeista löytyy kaapeista varmasti vinopino takuukuitteja ja käyttöohjeita laitteista joita ei enää huushollssa ole. Askartelukaapista löytyy varmasti kuivahtaneita maaleja ja itseasiassa kuinka paljon mä enää askartelen, joten tarviiko niille vermeille olla varattuna kokonainen kaappi. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Muutto olisi sinänsä asiaa helpottava prosessi, ainakin turhimmista turhimmat tavarat joutaisivat roskiin. Jännää, miten sitä on hamsteri ihan luonnostaan, vaikka minäkin yritän aivan tietoisesti karsia kaiken turhan omistamnista.

      Poista