sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kuinka tomaatti tuetaan...

Summanmutikassa ostamani tomaatin taimi on siis minirunkotomaatti. Ja sehän vaatii myös tukea. Mutta nou hätä! Parvekkeellani on vain yksi amppeli, joten kaksi koukkua on vielä vapaana. Siihenpä sitten virittelin tomaatille tuen, joskus parikymmentä vuotta sitten ostamani villalangan avulla.


Amppeli on siis tuossa keskellä ja kummallekin sivulle menee tomaatin tukilangat. Ja nyt näyttää myös siltä, että satoakin on tulossa! Ensimmäiset raakileet ovat kypsymässä.


Viime viikonlopulla otin varaslähdön kesään. Ostin nimittäin ruotsalaisia varhaisperunoita. Olivat ihan hyviä. Parempia kuin ensimmäiset suomalaiset... ja ikinä en muista, oliko se Timo vai Siikli, joka on ensimmäinen ja vetinen ja mauton. Mutta aina sitä pitää ostaa.


Ja St. Pauliani pitävät tästä pilvisestä säästä. Kukkien määrä on runsain vuosikausiin.


4 kommenttia:

  1. Etpä turhaa ostanut villalankaa 20 vuotta sitten, eli aika tavaran kaupitsee. ;)

    Onpa sun santuissasi runsaasti kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka valikoitui tukilangaksi lähinnä värinsä perusteella. Ei "hyppää" heti silmille. Santut voivat jostain syytä erinomaisen hyvin tänä kesänä. Olen jopa muistanut lannoittaa niitä :)

      Poista
  2. Hyvä idea. Mullakin on tomaatintaimia purkissa... mutta... epäilen niiden kukkivan vasta ens kesänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... Ei taida tomaatin taimi selvitä talven yli. Mutta ne kasvavat yllättävän nopeasti ja pitkälle syksyyn. Siitä vain odottelemaan! P.S. mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa :)

      Poista