sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Milloin on kevät...?

Kun isäni kuoli kahdeksan vuotta sitten, kävin äitini luona joka toinen viikko. Kun äitini kunto heikkeni, kävin äitini luona viikoittain. Nyt käyn kaksi kertaa viikossa. Joskus mietin, kuinka huonoon kuntoon ihminen voi mennä ja vielä vaan henki pihisee? Onneksi apuun saatiin kotisairaanhoito, joka käy äidin luona aamuin illoin. Minä hoidan kahden perheen talouden, kauppa-asiat ja muut hommat. Ennen niin toimivasta ihmisestä on tullut täysin toimintakyvytön. Kyllähän minä sen ymmärrän. "Soita sinä sinne..." Ja minä soitan. Mutta samalla mietin, minkähänlainen vanhuus minulla on? Jos yleensä elän sinne saakka.

Mutta painonpudotus? Olen käynyt vaa´alla uskollisesti joka aamu. Paino seilaa tasaisesti 64 - 65 kilon välillä. Tänään aamupaino oli 64,2. Ihan hyvin, ottaen huomioon, että perjantaina oli "ilmaisen viinan bileet" ja seisova pöytä. (No, ei ollut häävi... Ja paukutkin olivat laimeita 😂). Mutta tosissaan painon pitäminen tavoitelukemissa vaatii ainakin minulta työtä ja tarkkailua. Paljoa en dietin jälkeen ole lisännyt ruokavaliooni. Silloin tällöin tukevampi luonas.


Joskus herkuttelen ja käyn sushilla... Minä en sitten millään opi käyttämään niitä syömäpuikkoja. Tekisi mieli ottaa mukaan oma haarukka. Ja en kertakaikkiaan pysty syömään tuollaista palasta kerralla. Sitten se hajoaa, kun puraisen sitä.

Pari viikkoa sitten voitin hirvipeijaisista noin kilon painoisen hirvipaistin. Tänään tein siitä hirvipataa. 

2 sipulia
3 porkkanaa
3 paprikaa
2 kynnetöntä valkosipulia
1 chili
2 lihaliemikuutiota
50 g voita
mustapippuria
viherpippureita
suolaa
vettä (jota minulla tuli aivan liikaa)

Pilko hirven liha kuutioiksi. Paista pannulla pinnat kiinni. Pilko kasvikset reiluiksi paloiksi. Lisää voita, koska hirven liha on lähes rasvatonta. Anna muhia uunissa 170°C kaksi ja puoli tuntia.



Oishan tuohon voinut lisätä vaikka mitä katajanmarjoista lähtien, mutta näitä nyt sattui olemaan saatavilla. Tuli hyvää ja mureaa.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut painonpuotuksesta Manta, mahtava juttu!! Herkullisen näköstä ruokaa, iha piti nielasta, ku kuvan näin, mää niiiiiiiin tykkään hirvenlihasta, mutta hitsi ku sitä on vaikia saaha :( Ja postauksen otsikkoon vastaan, että huomena, huomena se KEVÄT alakaa, ku o talavipäivänseisaus!! :D Että nyt saa alakaa taas toivottelleen ihanaa kevättä!! <3

    VastaaPoista
  2. JEES! Valo voittaa jälleen! Mutta minulla on onneksi serkku, joka metsäsästää. Nytkin ovat Pyhäjoki- Raahe seudulta monta hirveä (varmaan yli sata) saaneet kaadettua. Eläinystävänä en pidä tästä, mutta onhan hirvi suurin riski maantieonnettomuuksissa, joten hyväksyn tämän. Ja hirvenliha on hyvää.

    VastaaPoista